sunnuntai 14. elokuuta 2016

Iloisia löytöjä lähimetsässä

Tänään oli hyvä päivä, sillä tein iloisia löytöjä lähimetsässämme.

Lähdin sienikorin kanssa toiveikkaana etsimään täydennystä eilen löytämiini kantarelleihin. Kävelin noin 300 metriä kotiportilta, mutta yksikään kantarelli ei osunut tänään silmiini.

Sen sijaan löysin kantarellien heimoon kuuluvia herkullisia mustatorvisieniä, jotka kasvoivat noin neliön kokoisella alueella. Näky oli uskomaton, sillä niitä oli paljon! En ollut koskaan aikaisemmin löytänyt mustatorvisieniä tästä metsästä, mikä teki löydöstä vielä iloisemman yllätyksen. 
Kotimatkalla meinasin kompastua - mutta en suinkaan puunjuureen, vaan patjan jousistoon.
Se oli osittain hautautunut maahan, enkä siksi ollut huomannut sitä. Kyseessä oli ilmeisesti lapsen patjan jäänteet, sillä jousiston korkeus oli vain noin metrin.

Kaivoin patjan rangan maasta ja tarkasteltuani sen kunnon tiesin sille löytyvän tärkeän tehtävän kotipihalta. Niinpä lähdin tyytyväisenä kotia kohti jousisto toisessa ja sienikori toisessa kädessä.

Olin myös iloinen, että olin samalla tehnyt ekoteon, sillä näin sain metsäämme edes hieman siistimmäksi. Valitettavasti tähänkin metsään on roudattu jos jotakin romua. En opi ymmärtämään ihmisiä, jotka eivät voi samalla vaivalla viedä jätteitään niille tarkoitettuihin paikkoihin... murr, murr.
Melkein kotona, joka häämöttää jo puiden takaa.
Jousiston tärkeä tehtävä on toimia keväällä ostamani kärhön tukena. Olin istuttanut kärhön pelkän heinäseipään varaan, joka ei tue kärhöä riittävästi. Nyt kärhö voi vapaasti kieputella itsensä patjan rangan joukkoon. Hauska idea, mutta ei suinkaan oma keksintöni.
Sienet on nyt puhdistettu ja valmiina kuivatettaviksi.
Ihania herkkuja!

4 kommenttia:

  1. Olipa antoisa reissu lähimetsään :). Patjan jousiston uusiokäyttö loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kieltämättä erittäin tyytyväinen. ☺ Patjan jousisto kärhön tukena on pihan piristys.

      Poista
  2. Hienoja löytöjä! Minä reunustin kasvimaan vanhoilla patjanrungoilla.

    VastaaPoista