lauantai 31. joulukuuta 2016

Ajassa taaksepäin

Aamulla, silmät avattuani tuli vihdoinkin taas halu kirjoittaa - ehkä halu lukemiseenkin taas syttyisi. Olin jo odottanut tätä tunnetta saapuvaksi.

Takana on raskas loppusyksy. Menetin rakkaan läheisen marraskuun lopussa. Suru on edelleen läsnä, mutta ajatukset viipyilevät yhä useammin muistoissa, jotka lohduttavat. Olen saanut paljon lohduttavia sanoja myös ystäviltäni, lämmin kiitos niistä.

Tapaninpäivän aamuna aurinko näyttäytyi joulun sateisten ja harmaiden päivien jälkeen. Sää oli pikemmin keväinen kuin talvinen. Maakin oli (on edelleenkin) musta, sillä lumi oli jo sulanut sateiden vuoksi.

Kauniista säästä innostuneina suuntasimme auton nokan kohti Seurasaarta. Autojen määrästä pystyi nopeasti päättelemään, ettemme suinkaan olleet ainoita, jotka olivat lähteneet kävelylle Seurasaareen. Sekaan kuitenkin mahduttiin ja lenkki tuli tehtyä.

Seurasaaren silta on rakennettu 1890-luvun alussa.
Yksi sillan taidokkaasti tehdyistä katoksista.
Seurasaaressa oli runsaasti lintuja, jotka uiskentelivat enempi vähempi sulassa sovussa pitkin Seurasaarenselkää. Joutsenista kaksi piti ärhäkkäästi puoliaan, kun taas kolmas oli jostakin syystä siirtynyt omiin oloihinsa sillan toiselle puolelle.
 
Helsingin länsipuolella sijaitseva Seurasaari on museosaari,  jonne on siirretty vanhoja puurakennuksia ja kirkkoveneitä eri puolilta Suomea. Saaren ulkomuseo on toiminut vuodesta 1909. Saarella on nykyisin lähes 90 erillistä rakennusta, jotka ovat peräisin 1600 - 1800 -luvuilta.
Tämä kirkkovene on lähes 22-metrinen ja kantaa 100 ihmistä.
Museon vanhin rakennus on viehättävä, puinen Karunan kirkko (1686), joka toimii kesäisin mm. suosittuna vihkikirkkona. Tapuli on rakennettu 1767. Kiertelin kirkon ympärillä pitkän tovin, sillä se on todella kaunis sitä ympäröivine kivimuureineen.
Saaren ja sen ympäristön luonto on mieleenpainuva. Meri, kalliot ja vanha puusto olivat komeaa katseltavaa. Siinä kävellessä tuli taas mieleen, kuinka luonto palkitsee antamalla voimaa.


Kun päivä alkoi laskea mailleen, oli aika lähteä kotiin.
 
Hyvää uutta vuotta 2017
ja kiitos lukijani, kun olet jaksanut pysyä mukana!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Luonto on valmistautunut talven tuloon

Helposti vetäytyi suuni hymyyn, kun tänään löysin metsäretkeltäni suppilovahveroita. Kyllähän niitä varmasti metsässä vielä on, mutta eivät vain ole viime viikkoina enää kohdalle osuneet.
Jaksan myöhäänkin syksyllä olla sienien suhteen toiveikas ja sujautan ennen metsään lähtöä pienen muovipussin taskuuni. Näyttää kannattavan, sillä noin tunnin kävelyn jälkeen silmiini osuivat ensimmäiset isohkot suppilovahverot, jotka olivat saaneet kasvaa kosteassa, tosin lehtien peittämässä, sammalessa ihan rauhassa.
Etsi kuvasta suppilovahverot.
Aikani pyörittyäni olin löytänyt pussin täytteeksi sieniä juuri sen verran kuin reiluun kastikeannokseen tarvitaan. Illemmalla saamme nauttia suppilovahverokastiketta paistettujen kuhafileiden ja paahdettujen juureksien kanssa, nam!
En lakkaa toistamasta, että metsässä käyskentely on kerta toisensa jälkeen ihanan rentouttavaa, oli mikä vuodenaika tai sää tahansa. Raikas, hapekas ilma, hiljaisuus ja luonnon kauneus -  siinä silmä lepää ja mieli rauhoittuu.
Luonto näytti valmistautuneen talven tuloon. Joitakin lintuja pyrähteli siellä täällä, mutta muuten ei eläimien ääniä kuulunut, eikä eläimiä näkynyt.
Puut ja pensaat olivat varistaneet lehtensä lähes kokonaan; vain siellä täällä roikkui muutamia ruskan värittämiä lehtiä.
Sammalmatto jaksaa edelleen loistaa vihreän eri sävyissä, eikä tunnu piittaavan väistämättä lähestyvästä talvesta.
 
Hyvää alkavaa viikkoa!

maanantai 24. lokakuuta 2016

Laiska töitään luettelee

Oletko kiinnittänyt huomiota, että aika monet suomalaisista sananlaskuista ovat mollivoittoisia? Otetaanpa muutama esimerkki:
  • Kotiinsa on moni kuollut.
  • Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.
Vaikka sanotaankin, että "laiska töitään luettelee", päätin sittenkin luetella - sillä niinhän se on, että "kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse".
Tänään minulla oli lomapäivä, eikä mitään varsinaisia suunnitelmia sen viettämiseksi. Itsellekin yllätykseksi päätin pestä ikkunat, vaikka se ei kuulukaan töideni top kymppiin. Siispä tuumasta toimeen, vaikka eihän ne työt tekemällä lopu.
Onneksi olin pessyt ikkunat jo pari viikkoa sitten ulkopuolelta, mutta näyttihän tuota tekemistä vielä olevan paljon jäljelläkin. Ja miten kävi? Tuli dominoefekti. Pesin ikkunat, mutta pesin myös kesäverhot (muiden pyykkien lisäksi) ja tilalle vaihdoin tietysti talviverhot - jotka piti ennen ripustamista myös silittää. 
Ajattelin hammasta purren, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja toisaalta - eihän sitä näin  aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on, kun on sitten hommat lopulta paketissa. Tiedä vaikka työ tekijäänsä kiittäisi.
Hämä-hämä-häkki seuraili puuhiani ulkopuolelta.
Töiden edetessä piti välillä ottaa murua rinnan alle. Lomapäivän kunniaksi tein yhtä lempparikeitoistani eli tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Kylläpä maistuikin hyvälle, ajattelin hiljaa mielessäni. Näin ei kukaan pääse sanomaan, että oma kehu haisee. Keitin vielä kahvitkin, joka tosin pääsi jäähtymään unohdettuani kupin keittiönpöydälle. Vaan ei hätää, sillä kylmä kahvi kaunistaa!
Niin se on, ystävät, valmista tuli kuin tulikin, ja saatoin lopuksi heittää ylävitoset eli läimäytin kädet tyytyväisenä yhteen. Eihän se elämä laiskoja ruoki ja lopussa aina kiitos seisoo.
Se oli sitten tässä, sanoi Ritari Ässä. Kohta saunaan ja kylmä siideri.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Voimakuvia

Viimepäivien hopun keskellä on ulkoilu ja luonnosta nauttiminen jäänyt kokonaan. Tai ei nyt ihan kokonaan, sillä olenhan saanut ihailla upeita, aavemaisen sumuisia aamuja ja ilta-auringon kultaamia pilvimuodostelmia - tosin pääasiassa kovaa kiitävän junan ikkunasta.
 
Nyt kun on viikonloppu ja lupa hieman hengähtää, päätin kaivaa esille viime kesän Italian-kuvia (ennen kuin lähden ulos nauttimaan kauniista syyspäivästä). En ole Eurooppaa pidemmälle reissannut, mutta tehtyjen matkojeni kokemuksella voin sanoa, että Italiasta olen kokenut löytäneeni mielenmaisemani - enkä nyt vähättele yhtään kaunista kotimaatamme.
 
Alla muutamia kuvia, joita voisin kutsua tämän hetken voimakuvikseni. Ne paitsi tuovat mieleen loman ihanan kiireettömyyden, mutta myös muistuttavat, miten paljon kaunista ympäriltämme löytyy.
Auringonlasku
 
 Valo
 
 
 
Hiljaisuus
 
 
"Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa"