perjantai 7. marraskuuta 2014

Ne pienet asiat

Kaivelin tänään kaappiani, jossa säilytän kaikenlaista opiskeluun liittyvää materiaalia: muistiinpanoja, oppikirjoja ja lukuisia piha- ja puutarhalehtiä sekä viheralan kirjallisuutta.

Käsiini osui kovakantinen vihko. Vihko on noin parin vuoden takaa, jolloin työsuhteeni päättyminen oli jo varmistunut, kun taas opintojen aloittaminen ei. Elin elämänvaihetta, jossa yksi ovi on sulkeutumassa, mutta toisen avautuminen antoi vielä odottaa. 
Vihko pursuu ajatuksiani ja liimaamiani lehtileikkeitä, joiden avulla yritin hahmottaa elämänvaihettani. Oikea terapiavihko siis!
Yhdelle aukeamalle olin liimannut tekstin "Kuinka pysyä nuorena?" (George Carlin). Muistan, että teksti pysäytti silloin - kuten nytkin - miettimään, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Väitänpä nyt, että jotakin olen tästä jo opiksi ottanut.

"Heitä mielestäsi turhat numerot.
Niihin kuuluvat: ikä, pituus ja paino.
Anna lääkärisi huolehtia niistä.
Siitähän sinä hänelle maksat.

Pidä vain iloluontoiset ystävät.
Hapannaamat saavat sinutkin masentumaan.

Jatka oppimista.
Opettele tietämään enemmän tietokoneista,
käsitöistä, puutarhanhoidosta, mistä tahansa.
Älä ikinä anna aivojen laiskotella.
'Joutilas mieli on paholaisen työkalu.'
Ja paholaisen nimi on Alzheimer.

Nauti pienistä asioista.

Naura usein, pitkään ja äänekkäästi.
Naura, kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.

Joskus kyyneleet vaan tulevat.
Kestä se, sure ja jatka elämää.
Ainoa ihminen, joka on kanssamme elämämme
loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä.
ELÄ niin kauan kuin olet elossa.

Ympäröi itsesi asioilla, joita rakastat.
Olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja,
musiikkia, kasveja, harrastuksia, mitä tahansa.
Kotisi on turvapaikkasi.

Pidä huolta terveydestäsi:
Jos se on hyvä, säilytä se.
Jos se on häilyvä, paranna sitä.
Jos et voi itse sitä parantaa, hanki apua.

Älä tee matkoja syyllisyyteen.
Tee reissu ostoskeskukseen,
tai toiseen kaupunkiin,
tai jopa toiseen maahan.
Mutta älä mene sinne
missä syyllisyys asuu.

Jokaisen tilaisuuden tullen:
kerro rakkaimmillesi
että rakastat heitä.

JA MUISTA AINA:
Elämää ei mitata
hengenvetojen määrällä,
vaan niiden hetkien määrällä,
jotka saavat henkemme salpautumaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti